lauantai 2. joulukuuta 2017

Kerttu 5 vuotta ja muita kuulumisia

Tämä ajankulku on kyllä ihan käsittämätöntä. Muistan hyvin tarkasti sen, kun puhelimeen kilahti viesti, että nyt ne on syntyneet ja narttuja tuli kolme, joista yksi voisi muuttaa meille. Ja viikko sitten se narttu meni ja täytti jo viisi vuotta.



Paljon on viiden vuoden aikana opittu, myös kantapään kautta. Alkuun Kerttu oli tosi varautunut vieraita kohtaan, murisi ja pärisi ja vielä ensimmäisessä EVL-kokeessakin meinasi tuomarin syödä, mutta niin siitä vaan kasvoi älyttömän kiltti ja helppo ja herttainen koira. Nykyään kun hän heittäytyy epävarmaksi ihmisiä kohtaan, niin Kee reagoi mielistelyllä, eli yrittää hypätä vasten ja kerjätä rapsuja ja olla niin söpö, ettei kukaan häntä vaan söisi. Iso työ tähän on tehty, mutta nyt mulla on erittäin mutkaton, helppo ja luotettava koira arjessa. Onhan Kertulla omat vinkeensä (esim. resurssien puolustus, lapsien ja narttujen kanssa toimeentulemattomuus) mutta niihin on niin tottunut, että ne eivät tuota mitään ongelmaa arkeen, koska ne tilanteet on helppo ennakoida. Eikä se niitä lapsia enää aktiivisesti yritä tappaa, niin kauan kun lapsi ei Kerttuun kiinnitä huomiota, niin se saa Kertunkin puolesta elää, vaikka ihan Kertun lähelläkin. En ehkä kuitenkaan sitä mihinkään lastentarhaan veisi...

On Kertussa huonotkin puolensa. Kerttu on tosi pehmeä, se paineistuu herkästi ja sen toimintakyky ei riitä. Arjessahan nämä ei niinkään vaikuta, mutta harrastuskentillä vaikuttaa. Tällä hetkellä painitaan Kertun paikkaistumisen kanssa, koska treenikaveri komensi jokunen viikko sitten omaa koiraansa Kerttu veti siitä herneen nenäänsä ja meni epävarmaksi, kun Kepehän oli sitä mieltä että hän teki ihan oikeen ja silti komennetaan. Jää nyt sitten se joulukuunkin koe väliin, kun en sitä kehtaa kisakehään paineistumaan viedä... Musta tuntuu että tämä mun pitkä sairausloma ei ole tehnyt Kertulle hyvää. Ollaan oltu keväästä asti joka päivä yhdessä, ja Kerttu ei enää seiso ollenkaan omalla neljällä tassullaan vaan nojaa liikaa minuun ja vaatii tosi paljon tukea. Yritän päivittäin jättää koiria yksin edes hetkeksi, mutta kyllä musta vähän tuntuu että Kertusta on tullut ihan mamman tyttö tämän vuoden aikana. Miinuspuolistaan huolimatta Kerttu on joka tapauksessa maailman paras Kerttu, ja hirveän tärkeä mulle. En sitä pois vaihtaisi vaikka minkälaisen kisatykin saisin tilalle.


Mutta on tässä blogihiljaisuuden aikana tapahtunut vähän muutakin. Syntymäpäiviään on viettänyt myös Nuutti, jolle tuli pari viikkoa sitten täyteen hurjat 8 vuotta. Veteraani-iässä siis hänkin.

Wäinö on käynyt lääkärillä sydänkontrollissa. Sivuääni vahvistunut, vuosi sitten oli 3/6 ja nyt 4/6, mutta muuten erittäin pirteä ja hyväkuntoinen. Keuhkoissa ollut samentumakin oli kadonnut uusissa kuvissa, joten nyt sen keuhkosyövänkin saa sulkea oikeasti pois eikä tarvii enää stressata. Yskä johtuu trakean kollapsista, ja siihen Wäinö sai lääkettäkin, jonka nimeä en nyt muista. Nestettä ei kerry, lihaskunto hyvä ja painokin on pudonnut normaalin tasolle, joten hyvin menee. Hampaat pitäisi vielä putsata, joten sitä sitten jännitetään seuraavaksi.



Siskon 13-vuotias Papi-sheltti kävi myös sydänultrassa, ja sekin oli oikeen hyväkuntoinen seniori.

Hannulle tuli ikää 8 kuukautta. Murkkuilu alkaa tasoittumaan, vaikka kyllä tuo edelleen osaa hankalaksi heittäytyä halutessaan. Nyt se on kuitenkin suurimman osan ajasta älyttömän herttainen pikkupoika. Tosi helppo se on ainakin käsitellä, leikkasin tänään sen kynnet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen (liikutaan sen verran että ne on tähän asti kulunut), eikä tuo ukko sanonut yhtään vastaan.

Muutenkin arki alkaa olla helpompaa. Vähän se vielä pähähtelee, mutta musta tuntuu että sille on tehnyt hyvää että treenikaveritkin sitä komentaa. Välillä Hannu on maailman sosiaalisin pikkutyyppi joka pyrkii jokaiseen syliin ja yrittää pussata kaikkia lähialueen ihmisiä, välillä se taas pöhisee tukka pystyssä. Pöhinät kuitenkin tuntuu koko ajan vähenevän (siis silloin kun ei tarvii vahtia/puolustaa), eli taitaa saada murkkuilun piikkiin laittaa ne. Ja jos erikseen ulkoilutan Hannun ja Kertun, niin kumpikin on niin hienosti käyttäytyvää koiraa kun vaan osaavat. Ne on vähän sellainen "joukossa tyhmyys tiivistyy" -parivaljakko, eli kun toinen vähän höristää korvaansa niin toinen alkaa jo huutamaan, ja kumpikaan ei tiedä että mihin tässä reagoidaan.

Hannu on kova puolustamaan ja vahtimaan, mutta mun mielestä on tosi jännä ettei se kotona vahdi juurikaan, rappukäytävän ääniin ei edes reagoi. Hallilla taas on ihan täysillä vahtimassa, ja esim. siskon luona pöhisee kaikelle mitä rapusta kuuluu. Jännä tyyppi. Ilmeisesti se on sitä mieltä, että riittää kun Kerttu vahtii kotona.

Harrastuskentällä edelleen painitaan ääntelyn kanssa. Se ei rallyssä ääntele, mutta tokossa sitten taas piippaa. Musta tuntuu että kun rallyssä se saa kulkea hihnassa, enkä edes pyydä sitä seuraamaan, niin sillä ei vire ole korkea eikä sen tarvii ollakaan. Rallyssä tehdään nyt puolikasta rataa, kaikki alokasluokan kyltit menee ihan kivasti. Tokossa treenataan ylempien luokkien juttuja. Harjoitellaan ohjattua noutoa, ruutuja, kaukoja ja kiertoja ja tunnareita sun muita. Liikkeestä jäävät se erottelee kohtuudella, seisominen on vaikein ja istuminen helpoin. Nouto on mennyt eteenpäin! Se noutaa, muttei osaa palauttaa, eikä kapulan pitotreenit tunnu menevän eteenpäin. Seuraamisessa sillä pitäisi tosi hyvin paikka, mutta ääntää melkeen heti lähdössä. Kaukojumppa menee ihan kivasti. Jos me tuo ääntely saataisiin kuriin niin hirveän hyvä siitä tulee. Ollaan yritetty nyt patoamista, mutta jos tuntuu ettei auta niin pitää lähteä laskemaan virettä. En haluaisi Hannusta mitään matkalaukkua, kun sillä tuntuu olevan moottoria vaikka muille jakaa, mutta ei se voi äännelläkään jos se tokokoiraksi aikoo tulla.

Kerttu on käynyt parissa koulutuksessa tässä kuukauden aikana. Ensin rally-tokoa, sitten hyppytekniikkaa. Rallyssä ei oikeen saatu sitä ongelmaa esille, kun se ongelmahan on vireessä, Kerttu teki oikeen hienosti ja kouluttaja vaan kehui kun on niin teknisesti taitava koira. Ollaan Kertun kanssa nyt pyritty parantamaan ylipäänsä oikealla tekemistä, ja peruutuksia edessä ja oikealla. Vasemmalla peruuttaminen on kohtuu helppoa Kepelle, koska vasemmalla peruutetaan tokossakin.

Hyppytekniikkakoulutuksessa saatiin paljon vinkkejä tulevaisuuden treeneihin. Kertun ongelmana on se, että se hyppää pää pystyssä, ja sen takia ei juurikaan jousta laskeutuessaan. Tätä menoahan se on toki rikki koko koira, joten tuohon tekniikkaan pitäisi alkaa puuttumaan. Kerttuhan on ollut muutenkin aksasta tauolla selän takia, mutta pitäisi kyllä alkaa hyppytekniikkaa treenailemaan. En vaan tiedä millä ajalla (sanoo pitkäaikaissairauslomalainen).

torstai 19. lokakuuta 2017

Hannu 7 kuukautta

Aika kuluu ja teinikoira kasvaa, ja nyt herra on jo 7-kuinen. Siinä on yli 50 senttiä ja vajaa 20 kiloa murrosikäistä pikkujätkää.

Tällä hetkellä vaikuttaa että Hannu on ihan täysin Kertun vastakohta, niin hyvässä kuin pahassa. Kerttu oli epävarma heti pennusta lähtien, Hannu ei. Kerttu on terävähkö, Hannu on ihan järkyttävän terävä. Kerttu oli pentuna epäsosiaalinen, Hannu taas yleensä tykkää ihmisistä. Kerttu vahtii, Hannulla puolustaminen on paljon vahvempi (liiankin vahva). Kerttu kaipaa multa tukea lähes kaikkeen, Hannulla on toimintakykyä vaikka muille jakaa. Kertun leikkimistä kaivettiin esiin varmaan pari-kolme vuotta, Hannu taas on älyttömän hyvä leikkimään. Kerttu ei ikinä käyttänyt paljoa hampaitaan, Hannu hammastelee edelleen. Kertulle riittää jos sitä katsoo pahasti, Hannulle on tosi vaikea saada menemään kieltoja läpi ja se kokeilee aina uudelleen ja uudelleen että onko tämä edelleen kiellettyä. Kertulle ei ihan hirveästi tarvinnut pentuajan jälkeen pitää kuria, Hannulla pitää olla natsikuri. Kerttu oli pienestä pitäen tosi pikkuvanha ja pedantti tekijä, Hannu on edelleen täysi kakara. Seitsemänkuisena Kerttu teki ALO-luokkaa liikkuroituna, Hannu opettelee perusasentoa. Hannu on selkeesti vilkkaampi, ja sen hermorakenne on huonompi mitä Kertulla. Ei sillä siis ole mitenkään erityisen heikko hermorakenne, mutta Kerttu on aika tasapäinen koira, Hannu taas ei niinkään. Lähes kaikessa ne on ihan erilaisia, joten Hannun kanssa on ollut melkoinen opetteleminen, ja on edelleen. Molemmat ovat kyllä perusluonteeltaan tosi kilttejä tyyppejä. Hannu ei ole mikään helpoin tapaus (terävä, herkästi puolustava ja toimintakykyinen on hitusen haastava yhdistelmä), mutta ei ollut Kerttukaan pienenä ja siitä on kasvanut niin loistava koira ettei toista. Hannu muistuttaa jollain tavalla Nuuttia. Molemmat on vilkkaita ja teräviä. Nuutilla vaan ei ole toimintakykyä, sosiaalisuutta eikä hermoja.


Hannusta näkee selvästi, että sen kanssa on tehty vähän. Siitä näkee, että se on tullut mulle vähän huonoon aikaan. Silloin kun päätin Hannun ottaa, mulla ei käynyt mielessäkään että olisin edelleen sairaana vielä Hannun täyttäessä 7 kk, mutta niin vaan kävi. Tästä syystä mulla on vähän ollut jaksaminen kortilla tämän pennun kanssa. Tuntuu toisaalta niin tyhmältä, kun on ollut itse melkein 8 kuukautta kotona, ja silti ei ole tehty pennun kanssa tarpeeksi pohjia edes arkikäytökseen, kun tässä olen kuitenkin viimeiset vuodet valittanut että vuorotyö vie kaiken ajan. Tänä vuonna olisi ollut aikaa tehdä vaikka mitä, mutta ollaan tehty kummankin koiran kanssa tosi vähän treeniä, huomattavasti vähemmän mitä normaalisti. Aikanaan kun Kerttu oli 7 kk, niin se oli jo melkein valmis alokasluokkaan. Hannu treenaa perusasentoja. Toisaalta Hannu kypsyy tosi hitaasti, joten ehkä sille on ihan hyväksi tämmöinen vähän hitaampi tahti. Eikä meillä mihinkään kiire ole.

Hannu on siis hyvästi jo murrosiässä. Pari viikkoa sitten alkoi ihan kunnon murkkuilu, ja siitä lähtien ollaan sitten säännöllisesti juteltu että mikä on sallittua ja mikä ei. Samoista asioistahan me jutellaan paljon, niin kuin jo aiemmin mainitsin, niin Hannu testailee aina että onko asia X edelleen kielletty. Välillä on erittäin suloinen ja herttainen pikkupoika, välillä taas ihan älyttömän ärsyttävä petoeläin. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kunhan tuo aikuiseksi kasvaa, saa jostain aivot päähänsä ja lopettaa turhan possuilun, niin siinä on mahdollisuudet vaikka kuinka hienoon koiraan. Harmi, että siihen voi mennä hetki jos toinenkin.

Treeneissä se on pääasiassa tosi hyvä, mutta häiriöherkkä. Se on mielettömän hyvä leikkimään, enää tarvii vaan mun opetella että miten sitä koiraa palkataan lelulla. Ollaan tehty lähinnä jotain ruutua, tunnaria ja sen tyyppistä, missä saan vaan lähettää koiran pois, eikä tarvii pureutua niihin vaikeisiin juttuihin. Ruutu on Hannulla tosi hyvä. Lähetän sen lelulle, joten vauhtia on paljon. Oon nyt alkanut pysäyttämään sitä ruutuun, ja tosi hyvin reagoi pysäytyskäskyyn. Aina ei välttämättä ihan ruudun sisälle mahdu, mutta eipä tuo vielä ole vakavaa.

Tunnari on myös hyvä. Tarkkaa työtä tekee kapuloilla, ja tietää mitä sieltä etsii. Itse noutoa ei olla harjoiteltu, koska se kapulan pitokin tökkii.

Merkin kiertoa ollaan tehty vähän sheippaamalla. Jonkinlaista ajatustyötä Hannu tekee senkin kanssa, koska kiertää kyllä kun lähellä ollaan.


Meidän pitäisi oikeasti alkaa treenaamaan sitä perusasentoa, koska nyt koira on niin namissa kiinni. Ajattelin kainalopalkkaa ajaa sille läpi, että jos sen sillä saa namista irti. Rallyssähän se on seurannut muutaman kyltin ratoja, mutta se on lähinnä "mennään"-käskyllä, eli en vaadi mitään kummempaa seuruuta.

Kerttukin on treenannut ja tekee tosi tarkkaa työtä. Ensi viikolla pitää soittaa fyssarille ja päättää jatkot. Kertun parin viikon takainen rally-tokorata löytyy täältä.

Wäinölläkin on lääkäriaika edessä. Piti soittaa lääkäriin ja uusia sydänlääkkeen resepti, niin tilasin samalla sydänkontrollin. Wäinö edelleen yskii paljon, mutta mun mielestä välillä kuulostaa siltä että se yskii ysköksiä, joten pitää tarkistaa että onko nesteenpoistolääkitys ajankohtainen. Lisäksi toivoisin että se saa jonkun  astmapiipun tuohon yskään, kun se välillä kuulostaa niin kurjalta.



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Rally-tokoa

Eilen oli rally-tokon kotikisat, ja kun me ei Kertun kanssa ilmottauduttu kisaamaan, niin lupauduin MES-luokan nollakoirakoksi. Pikkasen toki alkuun meinasi jännittää, kun Kepe ei ole edes voittajassa kisannut, mutta onneksi ei mitään haittaa vaikka nollakoirakko vähän mokaileekin.

Ensimmäisellä radalla oli jokunen kohta, jotka tiesin jo etukäteen meille vaikeaksi. Liikkeestä istumisen jälkeen koiran kutsuminen oli justiin putkea kohti (siinä ei lopulta ollut ongelmia), ja oikeastaan koko loppu rata oikealla oli sellaisia kylttejä mitä ei oikealla olla pahemmin harjoiteltu. Eikä hypyn jälkeen edessä puolenvaihto ole Kertulle mikään helppo homma (onnistui yllättävän hyvin), 270 oikealle koira oikealla ei myöskään, peruutusta ei olla tehty varmaan ollenkaan oikealla, eikä neidin takajalat meinaa taipua oikealla täyskäännökseen. Suurin osa perusasennoista oikealla oli vinoja, ja peruuttaminen ei onnistunut. Se kyllä yksittäisenä tehtävänä radan ulkopuolella onnistui, mutta olin jo päättänyt että mitään ei uusita, aivan sama miten kävi (koska Kertulle ei kerrota jos joku ei onnistu), eli otettiin vain askel peruutusta ja jatkettiin matkaa. Käytösruudussa oli seisominen edessä, ja Kerttu sai kokeilla sitä kahdesti, kun yksi koira keskeytti radan. Molemmilla kerroilla meni paremmin mitä tiistain treeneissä, mutta kummallakaan kerralla ei koko aikaa pysynyt seisomassa.

Toinen rata oli sitten meille sopivampi. Käytösruudussa oli istuminen edessä, mikä on ehkä helpoin meille. Siinä ei sen kummempia. Radalla liikkeestä istumisesta tuli -3 (koira oli oikealla, joten varmistelin turhan paljon), puolenvaihdosta jalkojen välistä -1, yhdestä käännöksestä -3 (en hoksannut odottaa Kerttua) ja spiraalista -1, koska jouduin hetken miettimään että kumpaan suuntaan mennään. Yhteensä siis 92 pistettä. Ihan hirveän kaukana ei siis olla 95 pisteen suorituksista, mutta ensin meidän vissiin pitäisi korkata se voittajaluokka...


Ensimmäiselle radalla otin Kertun niin, että temputin sitä ennen suoritusta ja kävin läpi vaikeita kylttejä. Suorituksen aikana sitten vire oli huono. Toiselle radalle otin Kertun suoraan seinästä, ja se rata menikin paremmin. Tästä lähtien siis Kerttu saa odottaa omaa vuoroaan kentän laidalla, ja pitää vaan luottaa siihen että kyllä se ne kyltit osaa.

Korjaussarjaa haettiin, ja se myös saatiin. Ylipäänsä oikealla tekemistä pitää petrata ja koira pitää saada suoraksi. Pakitukset pitää saada kuntoon. Mun pitää pystyä rauhottamaan tilanne paremmin kylttien välissä, että saan pakan koottua ennen seuraavaa tehtävää. Myös käytösruutua pitää treenata vielä. Ja vaikka seisomista tai oikealla puolella oloa ei vielä voittajassa tulekaan, niin haluan saada koiran samalla myös MES-valmiiksi, että käyn vaan sitten kisaamassa molemmat ylemmät luokat sumpussa. Ja jos tuplakisoissakin käydään, ja ekalta radalta tulee RTK3 niin olisihan se kiva käydä samalla se MES-ratakin tekemässä.

Hannukin pääsi kisapaikalle, mutta joutui viettämään aikansa häkissä. Hienosti se jaksoi odottaa, ja kohtuullisen hiljaakin oli.

Tänään oli sitten taas Hannun vuoro treenata rallya. Otettiin temponmuutoksia, spiraalia ja pujottelua. Hitaassa kävelyssä Hannun takapuoli meinaa painua alas, mutta muuten pysyy hyvin mukana kunhan on nami kädessä. Nyt pitäisi saada se nami häivytettyä pois. Treeneissä oli myös juoksunarttu, joka Hannua vähän kiinnosti, mutta hyvin teki töitä silloin kun työvuoro oli ja nuuskutteli narttuun päin silloin kun oli vapaalla.

Kertulla oli tänään tokotreenit. Tehtiin ensin L-liike (maahan, seiso) ja seisomisen jälkeen jatkoin matkaa ja luoksetulo. Luoksetulopaikalta sitten lähetin Kertun kiertämään L:n kulmassa olevan merkin, jonka se hyvin bongasi. Meidän hallin pohja on uusittu, ja pito on nyt parempi, joten toivoin että se vähän hillitsisi Kertun kaarratusta, mutta ei. Seuraavana tehtiin paikallaolot (ei kummempia, Kerttu vähän luimistelee liikkurille takana mutta ei lähde karkuun) ja sitten eteenmenoa. Kertun eteenmenot alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Ei vielä mitenkään 100 prosenttisen varmaa menoa, mutta edistystä kuitenkin tapahtunut. Loppuun tehtiin vielä jäävät, kaikki kolme putkeen, ja ne osuivat kaikki kohdilleen. Oikeen pätevä tyttönen se oli taas tänään.


Hannun kanssa ollaan kotona treenattu merkin kiertoa ja noutoa. Nykyään se noutaa kapulaa, mutta se pitäminen on edelleen tuskaista. Parempaan päin sekin mennyt, mutta hidas prosessi tuntuu tämäkin olevan.

On se vaan söpö kun se nukkuu

Tämmönen hoitolainen oli meillä tänään