torstai 24. joulukuuta 2015

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kerttu 3 vuotta!

Iso tyttö jo :)
Tänään on juhlittu Kertun kolmansia syntymäpäiviä. Niin ne lapset kasvaa ihan hurjaa vauhtia, meidänkin juniori on jo ihan aikuinen. :) Mitenkään sen suurempia synttäribileitä Kerttu ei saanut, vähän pääsi pelaamaan pallolla ja tokotreeneissä käytiin. Iltasella tuli myös maksalaatikkokakku.

Muistan sillon aikanaan kun Kertun ostin, että mietin että jos siitä kolmivuotiaana olisi saanut yhteiskuntakelposen niin hyvä olisi. Kohtalaisen yhteiskuntakelpoinen tuosta on tullutkin, mitä nyt miesten kohtaaminen edelleen on vaikeaa. Muuten on arjessa helppo tapaus. Edelleen Kepe on vähän villinpuoleinen, välillä tuntuu harrastuskentillä ettei ihan käpälässä pysy. Mutta kiltti ja mukava ja vaivaton tyttönen se on.


Aussiehan on työkoira
Jotenkin tuntuu ihan hassulta ajatella, että kun Nuutti oli sen ikäinen mitä Kerttu on nyt, niin otin uuden pennun. Nyt ei puhettakaan, että meillä olisi pennun paikka auki, edes siinäkään tapauksessa ettei Nuutti enää kotiin muuttaisikaan. Kerttu tuntuu niin hirveän keskeneräiseltä, että ajatuskin siitä että tässä olisi sivussa pentu kasvamassa, on mahdoton. Katsellaan sitten parin-kolmen vuoden päästä asiaa uudelleen. Mulla ei ole vielä edes seuraavan koiran rotuakaan päätettynä, joten sitä pitäisi varmaan kohta ruveta miettimään, jos parinkin vuoden päästä meinaa pennun ottaa. Jos sitä nyt ensiksi yrittäisi tästä saada tokopuolella valion ja agilitypuolella kisakoiran, ja miettisi sitten tulevaa pentua. Kertun pitää kuitenkin olla saavuttanut varsinkin tokopuolelta isoimmat tavotteensa ennen uuden koiran tuloa, koska mulla ei varmasti riitä aika kahden koiran tavoitteelliseen treenaamiseen. Kertusta ei koskaan kuitenkaan tule arvokisakoiraa tuon miesongelman takia, joten mitään karsintakisoja isompia tavotteita ei kannata edes tehdä.


Treenipuolelta ollaan hakattu päätä seinään tokojen kanssa. Välillä tuntuu että se mitä jossain liikkeessä edetään, niin samaa vauhtia ottaa joku muu liike takapakkia. Ja se hemmetin merkitön merkki tuottaa hirveesti päänvaivaa. En vaan tunnu saavan sitä menemään täysillä eteenpäin niin pitkästi, että tulee käsky pysähtyä, vaan Kerttu aina ennakoi stopin. Välillä se lähtee myös suoraan ruutuun. Ai että inhoan koko liikettä.

Seuraamista ollaan alettu suoristamaan. Mun on itse vaikea nähdä millon Kerttu poikittaa, koska sen etupää on ihan oikealla paikalla, joten ollaan käskytetty appari naksuttelemaan sillon, kun Kerttu itsensä suoristaa. Viime treeneissä alkoi jo edistystä näkyä, Kepe alkoi suoristamaan itseään nopeammin ja piti itsensä suorassa kauemmin.

Agilityt menee sen sijaan mukavasti. Lähdöt on vaikeita, kun ei malttaisi mitenkään odottaa, mutta hitto että tuo etenee nätisti radalla. Käännökset vaan on kaikkea muuta kuin näppäriä, niiden kanssa pitäisi keksiä ehkä jotain. Edelleen on radalla sellainen tunne, ettei tuo ihan pysy käsissä, mutta kai se on pakko alkaa menemään joihinkin epiksiin kokeilemaan. Muuten me ei kisata koskaan.
Ja välillä pitää muistaa työn ohessakin harrastaa.

Töissä se on ollut välillä mukana iltavuorosssa. Hyvin se sielläkin käyttäytyy, kunhan pidän huolen ettei se ala vahtimaan. Se on ihan älyttömän ystävällinen potilaille, ja kun se on niin tottelevainen tyttö niin se on helppo pitää mukana. Viralliseksi terapiakoiraksi siitä ei varmaankaan olisi, mutta meidän työpaikan kuntoisen väen sekaan se sopii tosi mukavasti.

 Ja koska synttäripostaukseen pitää laittaa pentukuvia niin:

Koko nälkäinen pesue sillon vajaa kolme vuotta sitten. Kepe on heti etummaisena


Vasta kotia muuttaneena


Ja tietenkin kakkukuvat:



maanantai 9. marraskuuta 2015

Pitkästä aikaa treenijuttuja

On taas vähäsen jäänyt blogin päivittäminen vähemmälle. Syytetään siitä taas vaikka töitä, pätkivää nettiä ja ihan vaan omaa laiskuuttani. Ollaan me kuitenkin touhuttu tässä kuukauden aikana kaikenlaista, on treenattu tokoa, agia ja rallya, ja onpa Keeps ollut työkoiranakin. 

Aloitetaan vaikka agilitystä. Alkukuusta käytiin Puolakan Heidin ratatreenissä, ja tuommosta rataa mentiin:






























Treenit oli kivat. Rata oli sopivan haastava, mutta loppuun saakka ehdittiin. Heidi taas osaa vääntää kaikki ohjauskuviot niin rautalangasta, että niiden tekeminen onnistuu jopa minulta. Tällä radalla tehtiin paljon valsseja, mikä oli ihan kiva koska normaalisti välttelen niitä viimeiseen saakka, koska tuntuu etten mitenkään kerkeä. Tässä huomattiin että kyllä ne kerkeää tietyissä tilanteissa tehdä, kunhan vaan ajoitus onnistuu ja koira irtoaa. Valssattiin esteillä 4-5 (plus persjättö), 7-8 ja 13-14. Lisäksi puolivalssi tehtiin 14-15 esteiden välillä ja esteellä 17 oli pakkovalssin vuoro. Esteellä 22 harjoiteltiin päällejuoksua, 24:lla niistoa ja esteet 25-27 mentiin takaleikkauksilla.

Agilityssä muutenkin Kerttu on ollut pääosin tosi kivana, vaikka välillä tuntuu ettei se meinaa pysyä hanskassa ollenkaan. Muuten alkaa kuitenkin radat menemään ihan kivasti, mutta A:n kontakti on huono. Puomilla ja keinulla kontakti näyttää pelaavan kohtalaisesti, mutta A:n roiskii joka kerta.


"Jee, treeniä!"
Rally-tokoa ollaan vähäsen yritetty treenailla. Rallytreenit vaan on sunnuntaisin, ja sunnuntait on mulle vuorotyöläisenä vaikeita treenipäiviä, mutta aina sillon tällön ollaan päästy paikalle. Viimeksi pari viikkoa sitten tehtiin ekaa kertaa kisanomainen rata, mistä Kerttu sai pisteitä 100/100 ja sijoittui ekaksi. Ongelmana rallyssa on ehkä se, ettei mulla ole kunnollista seuraamiskäskyä radalle, joten seuraaminen on huonoa. Varsinkin spiraalissa oikealle sen huomaa kunnolla. Pitäisi varmaan yrittää keksiä joku seuraamissana, että saan sen seuraamisen radallakin nätimmäksi.


Tokossa katseltiin missä ollaan menossa luokkatreenillä. Luokkatreenistä voisi sanoa, että vire oli korkealla (laski kyllä toisen osuuden lopulla, muttei liian alas), ja koira oli sen verran vauhdikkaana että hyvä että käsissä pysyi. Ekan kerran karkasi kehästä heti seuraamisen jälkeen, toisen kerran lähti vetämään kunniakierrosta kesken ruudun. Mutta ei ne liikkeet ihan hirveen huonolta näytä:

Seuraaminen on edelleen vino. Mun kaveri, joka on ihmispuolen hieroja on vähän Kertun lihaksistoa käsitellyt, ja mun mielestä Kepe ei nyt niin pahasti ole jumissa, mutta vinossa se on. Pitää alkaa suoristelemaan sitä.

Zeta on edelleen se ikuisuusongelma. Hitaat, epävarmat vaihdot ja huono seuruu. On se silti eteenpäin mennyt, vaihdot ei ole enää NIIN hitaita ja epävarmoja eikä seuraaminenkaan NIIN huonoa. Kaukana ollaan hyvästä kuitenkin.

Tunnari on ihan jees. Välillä tuntuu iskevän epävarmuus, kun kapulat on uudessa järjestyksessä tai jos oma kapula on reunassa, mutta oikeeta kapulaa se sieltä hakee. Palautusta pitäisi lähteä parantamaan.

Ohjattu on muuten tosi kiva, mutta välillä ottaa kapulan rumasti. Se on kuitenkin nopea, innokas ja Kerttu ei sekoile suunnissa.

Ruutu on ehkä se eniten työtä vaativa liike. Eteenmeno on epävarma, ottaa edelleen vähän häiriötä teipeistä jotka merkkaavat sitä sallittua kahden metrin rajaa, kääntyy isolla kaarella ja saattaa sen takia olla ympyrän ulkopuolella. Itse ruudun paikka on turhan huono, valuu liikaa oikeaan reunaan. Vauhtia kuitenkin on, ja loppuliike on hieno.

Kiertohyppynouto on pääasiassa ihan hyvä. Istuminen merkin jälkeen ei vielä toimi kisamatkalla, ja merkin kiertoa pitää saada tiiviimmäksi ja palautukset kuntoon. Tällä hetkellä tämä on Kertun lemppari.

Luoksetulo on mennyt eteenpäin, mutta vielä saa hioa pysähtymistä paremmaksi.

Kaukot toimii yleensä hyvin, mutta jos on kierrokset korkeella niin saattaa pompata vähän eteenpäin kun nousee seisomaan. Seiso-istu-vaihto pitäisi olla nätimpi.

Paikallaistumisessa alkaa haistelemaan sillon, kun jätän sen. Haistelu kyllä loppuu kun olen muutaman askeleen ottanut, mutta eihän se saisi haistella yhtään. Istuu nätisti muuten, eikä maahanmenoissa tai luoksetuloissa ainakaan toistaiseksi ole reagoinut viereisen käskyyn.

Muuten sitten Kertulla on taas hauskaa treeneissä. Se on ihan tohkeissaan kun pääsee kentälle, ja tosiaan mainaa vähän irrota lapasesta (meille aika positiivinen ongelma, hyvä vaan että on ilonen). Jostain syystä se on alkanut myös palkkautumaan lelusta, ehkäpä jopa paremmin mitä namista. Se on varmaan vähän tylsistynyt treenien ulkopuolella, kun on ainoana koirana. Kyllähän se joutuu olemaan pitkiä päiviä yksin. Aina välillä se on mulla töissä mukana, kun töitten jälkeen tulee niin laiskasti lähdettyä treenaamaan. Kyllä se työpäivä väsyttää ihan yhtä tehokkaasti aussien mitä omistajankin. :)

Kerttu työpäivän alussa...
Kerttu työpäivän lopussa

Marraskuun tokokisat jäi sitten Kertun osalta väliin. Näihin ensimmäisiin kisoihin Kertulla oli dopig-kielto päällä, kun olin joutunut syöttämään sille kipulääkkeitä. Toisissa kisoissa on miestuomari, joten skipataan ihan suosiolla. Katsellaan alkuvuodesta sitä kisakalenteria uudestaan. Eipä meillä kiire ole.

Nuuttiakin käytiin katsomassa. Se on oikeen tyytyväinen elämäänsä.







lauantai 3. lokakuuta 2015

Työkoirana

Kerttu joutu tässä viikolla vähän toisenlaiseksi työkoiraksi, kun joutui vuodeosastolle paimentamaan potilaita. Ennen työpäivää (tai oikeestaan työiltaa) mun piti käyttää polvea lääkärillä, joten Kertun yksinolosta olisi tullut tosi pitkä jos olisin sen kotiin jättänyt. Niimpä lääkärireissun jälkeen pakkasin kevythäkin, omat eväät, pari kanatikkua ja pari kalkkunan kaulaa laukkuun, ja lähdettiin Kertun kanssa kohti työmaata.

Tämmösiäki työkavereita meillä välillä on
Kerttu sai alottaa päivänsä mukavasti kaukkukahvittelulla, jonka jälkeen joutui sitten kentälle. Kerttu on toki ennenkin käynyt töpaikalla, mutta en sitä ole koko päivää pitänyt ikinä mukana. Tiesin, että se käyttäytyy hyvin potilaita kohtaan, mutta omaisten kohtaaminen mua vähän jännitti. Ihan turhaan jännitin, Kerttu kävi kaikkia moikkailemassa häntä heiluen. Mikään kaverikoira se ei ole, eikä jää vastaanottamaan vieraiden rapsutuksia, mutta hetkisen kävi aina kiehnäämässä jaloissa ennen kun jatkoi matkaa. Mun ei itseni tarvinnut ihan hirveästi alkaa koiraan aikaani tuhlaamaan, vaan Kepe tuli kiltisti perässä ja sain itse hoidettua omat työni. Pari kertaa jouduin pyytämään Kertun pois potilashuoneesta, kerran kun se selkeesti pelkäsi kävelytelinettä ja toisen kerran, kun piti steriiliä hommaa tehdä. Kävelytelinettä lukuunottamatta Kerttu ei siis myöskään säikkynyt mitään vempaimia. Hienosti toimi siis työparina, ja tietääpä että jos tarve vaatii, niin uskaltaa tuon ottaa mukaan tulevaisuudessakin (ja onhan se huippua kun on semmonen työpaikka, mikä joustaa tarvittaessa myös näiden lemmikkien kanssa).

Ja olihan tuo väsynyt kun kotiin päästiin. Meni suoraan nukkumaan, ja seuraavana aamuna kun kuudelta kysäsin siltä että noustaisiinko, niin vastaukseksi tuli pari laiskaa hännänheilutusta ja neiti kömpi vaan paremmin kainaloon. Normiaamuna se kuitenkin ponnahtaa aika nopeasti ylös, kun tietää pääsevänsä aamupissalle.

Treenejäkin mahtuu tähänkin viikkoon. Maanantaina vähäsen tokoa. Mikään muu ei oikein onnistunut kuin luoksarin stopit. Merkittömälle merkille meno oli muka ihan uusi juttu, ja muutenkaan ei ollut mitenkään tässä päivässä. Käytiin treenien lopuksi kaverin koiralle ampumassa starttipyssyllä, Kepe ei mitenkään reagoinut.


Tiistaina oli tunnarisulkeiset. Kahdessa kasassa olleet tunnarit tuotti päänvaivaa, kun Kerttu ei heti oikeaa löytänyt. Se menettää nopeesti uskon itseensä ja nappaa vaan jonkun. Kisanomaisesti tehdyssä tunnarissa ei sitten ollut mitään ongelmaa, ja sieltä löytyi aina oma. Pitäisi varmaan alkaa tekemään enemmän vaihtelua tunnaritreeniinkin, kun ne kapulat voi EVL:ssä olla melkeen missä vaan järjestyksessä.

Keskiviikkona tehtiin taas ruutua, ja sillon oli ihan selkeetä eteenmenot.

Tänään sitten oli agilityä. Aiheena oli persjätöt ja takaaleikkaukset, ja kyllähän Kertun kanssa takaaleikkaukset on paljon helpommat. Radalla Kerttu etsii keppejä ihan älyttömän hyvin, jos annan sille tilaa enkä mene sotkemaan. Kontaktit taas vaatii treeniä.

Menin tosiaan ilmottautumaan viikonlopulle agilityn ratatreeniin, enkä nyt tiedä että oliko fiksu idea. Lääkäri antoi kyllä luvan magneettikuvaukseen asti käyttää jalkaa kivun sallimissa rajoissa, mutta kun se nyt on muutenkin ollut sen ronkkimisen jälkeen kipeempi, niin tuntui kyllä tämänkin päivän agitreenin jälkeen että ei tuo polvi välttämättä mitään rataa kestä juosta. Mutta homma on kuitenkin maksettu, joten käydään nyt edes katsomassa että miten käy.



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Taas tokoa (ja vähän muitakin lajeja)

Marraskuun kisat alkaa tulla kovaa vauhtia lähemmäksi, enkä ole vieläkään varma että onko Kerttu kisavalmis. Musta tuntuu että ollaan jouduttu niin paljon treenaamaan yksittäisiä treenejä, että palkattomuus on jäänyt taas harjoittelematta. Ja jostain syystä olen niin saamaton tilaamaan koiralle hierojaa, että koiran lihasjumitkin estää treenaamista tosi paljon (esim. seuraaminen, kaukot ja zeta on ihan mahdottomat treenata jumiutuneella koiralla, ja ylläri vaan ne kaikki on sellaiset liikkeet, mitä meidän pitäisi treenata). Tai no, olen sentään saanut aikaseksi soittaa hierojalle, mutta hieroja onkin saikulla. Nyt pitäisi sitten keksiä jostain uusi hieroja, ja vielä sellainen jolle ei jouduttaisi viikkokaupalla odottelemaan aikoja. Siihen asti Kerttu joutuu pitämään öiden yli BoT-loimea.

"Vitsit että treeneissä onkin kivaa!"
Uusista liikkeistä olen yrittänyt treenata nyt ruudun merkitöntä merkkiä. Koko hommasta on nopeesti tulossa mun inhokki, koska se ympyrään osuminen on ihan puhdasta tuuripeliä. Kepekin lähtee hyvin, etenee kohtuu suoraan, mutta sitten pysähtymiskäskystä tekee niin laajan käännöksen, että onkin ympyrän ulkopuolella. Äääh, melkeen mielummin ottaisin metallihyppynoudonkin takaisin, sen onnistuminen ei sentään ole tuurista kiinni. Ehkäpä tuota käännöstä saisi hiottua pienemmäksi apparin avulla, pitää ainakin kokeilla. Mutta jos se ykkönen jää siitä kiinni, ettei koira osu ympyrään koska tekee pysähtyessään liian ison käännöksen, niin voin sanoa että turhauttaa ja kovasti.

Onneksi sentään toinen uusi liike, se kiertonouto, menee Kepen kanssa hyvin. Istuminen on vaan vielä treenauksen alla.
Kertun uusi heijastinpanta. Nuutille tein samanlaisen, paitsi sini-mustan.

Luoksarin stoppia ollaan nyt treenattu paremmaksi peruuttamalla. Treeniä vaatii edelleen, mutta suunta voisi olla oikea.

Ohjatussa Kepe menee aina hyvin kapulalle, mutta on alkanut arpoa että ottaako vierasta kapulaa suuhunsa. Tunnari on hyvä. Kaukoja, zetaa ja seuraamista ei tosiaan ole pahemmin otettu.

Ollaan me vähän rally-tokoakin treenattu, tai siis yksissä treeneissä käyty. Treenin aiheena oli käännökset, mitkä ei Kepen kanssa vaikeuksia tuottaneet. Kertun mielestä oli huippua, kun palkka tuli aina niin helposta jutusta. Seuraavat treenit jää taas töiden takia pois välistä.

Aksassakin ollaan käyty vaikka polvi on edelleen paskana. Tehtiin perjantaina ihan vaan keppikulmia ja muutaman esteen ratoja. Jostain syystä Kepe meinasi lopettaa useampaan otteeseen kepit kesken, eli pitää vissiin niitäkin muistutella. Keppikulmat meni ihan hyvin, paitsi ihan avoin kulma on sille vaikea. Huomasin myös ilmottautuneeni ratatreeniin viikon päästä, enkä yhtään tiedä miten siitä tuon jalan kanssa selvitään. Huonosti, luultavasti.

Nuutti on edelleen hoidossa, ja on alun jälkeen ollut kuulemma hyvinkin tyytyväinen elämäänsä. Oikeestihan sille tuommonen paikka keskellä ei-mitään olisi justiin omiaan, kun ei tarvii mitään pelätä, ei tarvii olla yksin ikinä ja saa ulkoilla niin paljon kun jaksaa. Kovasti se yrittää olla Wäinön kaverina, ja Wäinökin on melko kivasti sen hyväksynyt taas omaan porukkaan kuuluvaksi. Vähän on vielä kysymysmerkillä että tuleeko Nuutti kotiin lokakuuksi. Pysyvästi se ei tänne tule ainakaan ennen kun pystyn sitä lenkittämään, mutta lokakuuksi porukoille on tulossa myös mun siskon koirat, ja Nuutti on ollut välillä vähän ärripurrina niille. Tämä yhden koiran kanssa eläminen on kyllä ollut älyttömän helppoa ja vaivatonta. Stressitaso on tippunut ainakin puoleen, ja Kerttu on elämäänsä tyytyväinen vaikka liikunnan määrä onkin nollassa (kunhan pääsee juoksemaan irti ja treeneihin). Onhan Nuutti toki aina tervetullut takaisin kotiin, mutta kyllä mulla on sellanen fiilis, että se pärjää paremmin maalla mitä kaupungissa.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Yhden koiran arkea

Tällä viikolla tehtiin sellainen päätös, että jonkin aikaa jatketaan meidän arkea ilman Nuuttia. Nuutti lähti hermolomalle vanhemmilleni Wäinön seuraksi, ja Kerttu jäi tänne mun kaveriksi.

Tätä päätöstä ollaan kypsytelty aika kauan. Tiesin jo edellisten vuosien perusteella, että taas syksyllä kun pimenee, niin elämä Nuutin kanssa hankaloituu. Näin se on mennyt joka vuosi, koska Nuutti pelkää (among other things) pimeää. Myös Nuutin yksinolot menivät huonompaan suuntaan, ja multa loppuivat keinot kesken senkin suhteen. Tuntuu ettei mikään toimi: jos jätän Nuutille jotain syötävää/aktivointilelua, se syö sen ja sitten syö kaiken irtaimiston, jos en jätä Nuutille syötävää, se syö suoraan irtaimiston, ja jos telkeän Nuutin häkkiin, niin se huutaa. Jos "väsytän" sen ennen yksinoloa, sillä on jo valmiiksi kierrokset katossa. Jos en väsytä sitä, sillä on energiaa tuhota. Tähän on yritetty keksiä ratkaisua, mutta sitä ei ole löytynyt. Olen sitten pitänyt Nuuttia mahdollisimman vähän yksin kotona, mutta koska Nuutti on Nuutti, niin en voi sitä kaikkialle ottaa mukaankaan. Nuutista oikeen huomaa, että se lähtee nostattamaan kierroksia heti kun huomaa jäävänsä yksin. Ja ne kierroksethan ei laske, vaan se tuuskaa sen pari-kolme tuntia sen jälkeen kun olen tullut kotiin ennen kun se pystyy rauhottumaan. Yleensä jotain on tuhottu ihan roskapussinvientireissun aikana.


Rikoin oman polveni töissä elokuun lopulla, mikä tarkoittaa sitä että koirien liikunnan määrä on tippunut huomattavasti. Kertun kanssa voin kompensoida vähäistä liikuntaa treeneillä, ja voin päästää sen irti juoksemaan, mutta Nuutin kanssa en voi tehdä kumpaakaan. Treeneissä sen kierrokset ja stressitaso nousee taas liian ylös ja alkaa sama tuuskaaminen mitä yksinolojen jälkeen, ja jos päästän sen kaupungissa irti, niin säikähdettyään se ottaa ritolat. Ja sehän voi säikähtää parinsadan metrin päässä olevaa ihmistä ennen kuin olen itse sen huomannut. Koirapuistot tuon ärriäisen kanssa on poissuljettu ratkaisu (kun se ei tosiaan tule läheskään kaikkien kanssa toimeen), enkä voi ajokortittomana edes lähteä lenkittämään koiria kunnolla metsään (plus mun polvella ei epätasaisella alustalla pahemmin kävellä). Tuloksena on siis hirveän turhautunut sheltti.

Varsinkin nyt kun alkaa hämärtää, on lenkitkin Nuutin kanssa stressaavia. Se on ihan älyttömän reaktiivinen. Se reagoi ihan kaikkeen, vaikka sitten jossain sadan metrin päässä olevan kerrostalon parvekkeella olevaan ihmiseen. Se ei rentoudu hetkeksikään, vaan jatkuvasti tarkkailee ja etsii jotain, mikä voisi olla uhka. Ja Nuutin koulutus on melkosen haasteellista, ja välillä tuntuu ettei se etene ollenkaan. Nuutin keskittymiskyky on hirveän puutteellista, ja itsehillintä olematonta. Jos se jotain haluaa tehdä niin se tekee, ei se välitä seurauksista. Se tietää kyllä mitä siltä sallitaan ja mitä ei, ja tekee siitä huolimatta jotain kiellettyä.

Nuutin jatkuva touhottaminen ja rauhattomuus ja stressaaminen alkoi ottaa jo omillekin hermoille. Siihen kun lisää oman työstressin (viiden viikon aikana ollut viisi vapaapäivää, eikä tämä mun työ ole siitä kevyimmästä päästä), niin sukset alkoi olla Nuutin kanssa jo aika ikävästi ristissä. Pieni hengähdystauko tekee varmaan hyvää molemmin puolin, ennen kuin aletaan miettimään että mitä sitä sitten tehdään. Onneksi on vanhemmat jotka lupasivat ottaa adhd-Nuutin hoitoon tarvittaessa pidemmäksikin ajaksi (ovat oikeastaa jo kauan mankuneet Nuuttia niille). Ne asuvat tosiaan Jumalan selän takana, missä ei juuri muuta elämää ole. Ihan täydellinen paikka siis Nuutille, kun ei oikeasti ole mitään ärsykkeitä ympäristössä. Naapureita näkee ehkä kerran kahteen viikkoon, ja yksinoloja ei ole ollenkaan. Ja Nuuttikin on vähän semmoinen tapaus, että sillä ei ole mitään väliä kenen ihmisen kanssa se on, kunhan se ihminen on tuttu ja turvallinen. Jos vaikka verrataan Wäinöön tai Kerttuun, niin ei Nuutti ole läheskään yhtä "mun koira". Wäinö on asunut kohta kolme vuotta porukoilla, ja silti joka kerta kun me nähdään, se ei ole pysyä nahoissaan. Se on aina mun jaloissa, jos Kerttu on vähänkin kauempana. Ja Kerttuhan on ihan yhden ihmisen koira.


Että sellainen ongelmasheltti se. Nuutin lähdettyä arki on kyllä tosissaan helpottanut. Enää ei tarvii katsella ovensilmästä, että ei kai naapureita osu rappukäytävään meidän kanssa yhtä aikaa. Lenkit sujuu rennosti, kun Kerttu vaan lönkyttää vieressä, kun Nuutti sinkoili pitkin poikin ja ärisi päälle. Jos Kepe meinaa jollekin puhista, niin hiljenee kyllä kun pyydän (ja sille tosiaan ihan pyyntö riittää useimmissa tapauksissa). Häkkiä ei tarvii raahata hallille, kun ei ole mukana koiraa joka muussa tapauksessa huutaa koko treeniajan, oli se varttitunti tai kaksi tuntia. Asuntoa ei ole tuhottu kun tulen kotiin, vaan tavarat on pääosin siellä minne ne jätin. Jos ruokapöydälle olisikin jäänyt astioita, ne odottaa siinä eikä ole lattialla kun ei ole shelttiä joka kiipeilee pöydille. Ja nyt mulla on aikaa keskittyä myös Kertun ongelmakohtiin. Normaalisti Nuutti vie kaiken huomion.

Kerttu on kuitenkin sitä mieltä, että oli muuten maailman huonoin idea viedä leikkikaveri pois. Ensimmäisen illan Kepe oli ihan hukassa, ja yksinolot on tosi tylsiä nyt. Naapurit ei ole ainakaan valittaneet äänistä, mutta varsinkin ensimmäisen yksinolon jälkeen sain heti syliini 15 kiloa aussieta. Kuitenkin näyttää nyt siltä, että Kerttukin alkaa tottumaan ainoana koirana olemiseen. Vähän se on huomionkipeämpi mitä normaalisti, mutta muuten oma itsensä.


Siitä ei ole vielä tietoa, että kuinka kauan Kerttu on ainoa koira. Tarkotus ei ole kuitenkaan luopua Nuutista pysyvästi (koska se on oikeesti aika ihana, miinuspuolistaan huolimatta), vaan koittaa ratkoa ongelmakohtia sitten, kun mulla on siihen kunnolla aikaa ja varsinkin hermoja. Yhdistelmä, missä hermot puuttuu niin koiralta kuin omistajaltakin on oikeesti aika huono.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tilannekatsaus tokon suhteen

Vaikka blogissa onkin ollut viime aikoina hiljaista, niin ollaan kuitenkin kohtalaisen ahkerasti käyty tokokentillä varsinkin Kertun kanssa, viimeksi tänään tokoringin kanssa. Tarkotus on kuitenkin vielä tänä vuonna kisata, mikä tarkottaa sitä että ahkerasti pitää treenata. Kohta taitaa alkaa kisoihin ilmoaikakin.

Ongelma meillä on ollut Kertun mielentila. Nyt voisin kuitenkin jo sanoa, että parempaan päin ollaan menty. Kerttu on hyvin treeneissä mukana, tekee iloisesti ja häntä heiluu. Ollaan myös ahkerasti ajettu sosiaalista palkkaa läpi, ja selvästi paremmin Kerttu siitä palkkaantuukin. Työtä tuo vielä vaatii, mutta suunta on oikea.

Liikkeet ei sinänsä ole tuottaneet ongelmia, jos vaan koiran mielentila on kohdillaan. Kyllä se osaa, eri asia että tekeekö. Uusi EVL on nykyään tällä mallilla:

Paikallaolot: Ollaan tehty aika vähän. Treeneissä onnistuu, vaikka selkeesti ottaa liikkurista painetta. Toisaalta ainahan se on treeneissä pysynytkin, kisoissa sitten ei välttämättä.

Seuraaminen: Osaa teknisesti kaikki osa-alueet, myös pitkän peruuttamisen käännöksellä, mutta poikittaa (on taas jumissa). Vireen kanssa saa vielä tehdä töitä. Itseni pitäisi opetella kävelemään.

Luoksari: Eka stoppi valuu, toka ihan hyvä. Tätä pitäisi muistaa treenata.

Kaukot: Ollaan pilkutettu nyt sitä seiso-istu-vaihtoa, ja vielä sen eteen pitää töitä tehdä. Ei mitenkään huono, mutta vähän liikkuu. Nyt toki koira on jumissa, mutta kunhan lihakset aukeaa niin tähänkin pitää kiinnittää huomiota.

Kiertonouto: Ihan jees. Merkin voisi kiertää tiiviimmin, ja palautukset tulee varsinkin oikealta vinoon. Merkin kiertoa toki saisi vahvistaa, ettei lähtisi ekana haihattelemaan esteelle tai kapuloille.

Ohjattu nouto: Hyvä.

Tunnari: Hyvä.

Zeta: Tekee joo, mutta paineistuu. Itsekin saatan koiraa paineistaa vahingossa. Parempi kuitenkin mitä keväällä.

Ruutu: Merkitön merkki on vielä vähän kesken. Lähtee hyvin, mutta pysähtyy monesti ennen kun annan käskyn. Muut osat ihan jees.

Eli sinänsä liikkeissä ei mitään kummempia mitä ei pieni treeni paranna. Kaikissa liikkeissä on kuitenkin selvät sävelet miten lähden niitä hiomaan. Samalla joka treenissä treenataan myös sosiaalista palkkaa, ja viikottain otetaan joitain liikkeitä kisanomaisesti. Luokkatreenejä pyritään pitämään suunnilleen kolmesti kuukaudessa kunhan muut treenit antaa myöten, että luokan läpivetäminen ei ole Kertulle enää iso ja pelottava juttu. Liikkurista on tehtävä kiva. Ja sitten vaan peukut pystyyn että kisakehässä suhtautuminen tuomariin on sen verran hyvä, ettei heti isketä punaista korttia pöytään.

Hitto, kyllä tuosta koirasta vielä valio leivotaan.

(FB muistutti, että tasan vuosi sitten Kerttu sai TK2:n. Niin se aika vaan menee.)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Iina Asunnan agilitykoulutus

Käytiin tänään heti aamusta opiskelemaas agilitya, kun Pohjois-Suomen Sheltit oli järjestäneet Iina Asunnan agikoulutuksen. Kun sain aamuvuoron vaihdettua iltavuoroksi, niin ilmotin Kertun mukaan ja Nuutin otin mukaan ihan siltä varalta, että jos Kerttu ei jaksa koko puolta tuntia tehdä.

Rata oli tämännäköinen:


...eli ei siis mitenkään liian helppo. Sen verran hienosäätöä tuohon piirrustukseen tehtiin, että 21-esteen tilalla oli kaksi estettä joiden välissä piti tehdä välistäveto.

Kertullehan välistävedot on olleet aina tosi vaikeita, se menee tosi helposti ohi ja ite jään helposti jälkeen. Saatiin siis heti alkua viilata kunnolla, mutta siihenkin löytyi toimiva ohjauskuvio. Kerttu on herkkä irtoamaan, joten siinä onnistui se, että itse menin kolmosesteelle ottamaan vastaan ja pukkasin koiran kakkoshypylle. Ei tarvinnut pahemmin ottaa juoksuaskelia, enkä ollut heti kolmannella esteellä myöhässä.

8-putken Kerttu haki kivasti niin, ettei mun tarvinnut lähtee näyttämään putken päätä sille. Riitti, että kun olin ohjannut sen seiskaan, niin lähdin ysiä kohti ja merkkasin kasin. Hyvin haki, ja ite ehdin ohjaamaan 11-hypyn.

Seuraava ongelmakohta oli 15-19. Palkkasin keppejen jälkeen ja otettiin tuo rypäs sitten erikseen, koira kun kuitenkin alkoi jo jonkinlaisia väsymisen merkkejä näyttää, enkä tiennyt että kestääkö se väsyneenä sitä, että lähden ottamaan kepeillä etumatkaa että ehdin valssata. Tuokin esterypäs alkoi sujumaan heti, kun uskalsin lähettää Kepen hypylle 16, ja lähteä sitten pinkomaan itse kohti kahdeksaatoista. Pitäisi vissiin vaan luottaa koiraan enemmän, se kun on oikeesti aika hyvä.

Viimesenä ratkottiin A:n jälkeistä välistävetohyppyä. Siinä ongelmana oli tuo takana oleva putki, mihin Kerttu meni oikeen mielellään. Jokusen toiston vaati, että Kerttu alkoi kuuntelemaan mitä siltä pyydettiin, ja jokunen toisto myös siihen että sain ohjauksen ajoituksen kohilleen, enkä pysäyttänyt sitä ennen estettä.

Siihen sitten lopetettiin, kun Kepellä alkoi väsy painaa ja keskittyminen herpaantua. Hyvät treenit oli, ja Kerttu oli tosi pätevänä.

Nuuttikin pääsi rallailemaan samaa rataa, ja ai että tuntui Kertun jälkeen Nuutin ohjaaminen helpolta. Sen kanssa päästiin A:lle asti ilman ongelmia, mutta sitten oli Nuu sitä mieltä, että hän on jo tehnyt tarpeeksi pitkän radan ja hänelle riittää. Mutta Nuu on alkanut irtoamaan tosi hyvin, ja se on saanut vauhtiaan takaisin. Eihän siitä kisakoiraa tule, kun se tosiaan saattaa jättää radan kesken kun ei pysty,ei kykene, mutta se on ihanan helppo ohjattava, välillä tuntuu että se osaa lukea numerot esteiden vierestä. Siitä olisi voinut tulla hirveen hyvä agilitykoira, jos sen pää kestäisi.

Kesäkauden agilityt saatiin myös päätökseen tällä viikolla. Kerttu ja Nuutti meni samaa rataa, ja molemmat sai hienot onnistumiset. Kertun ryhmän aikoja ei kellotettu, mutta Nuutti meni ja voitti oman ryhmänsä oikeen hienolla nollaradalla.

Ja tokomotivaatiokin alkaa nostaa päätään. Ollaan vähäsen eri liikkeitä värkkäilty, keskitytty kuitenkin siihen oikeaan fiilikseen. Kertun kiertohyppyhärdelli näyttää nykyään tältä:


Eli siis aika kivalla mallilla ollaan. Toki parantamisen varaa on, maahanmeno saisi olla nopeampi (ja pysähdyskin voisi olla terävämpi), istumiseen tarvii vielä kaksoiskäskyn ja kapulat palautetaan vinosti. Mutta kaikki semmosta viilailua, kyllä siitä vielä hyvä tulee.

Muuten ollaan sitten viimeisiä kesäpäiviä vietetty rannalla, ja Kerttu on opetellut uimaan. Kauhean suurta menestystä sen uimisessa ei ole tapahtunut, mutta ainakin se vähän polskii oma-alotteisesti. Ehkä se ensi kesänä oppii tuon uimisenkin.

Talvikauden ryhmäpaikatkin kerrottiin. Kaikki paikat saatiin mitä haettiinkin, eli Nuutille agility ja Kertulle agility, toko ja rallytoko.








perjantai 21. elokuuta 2015

Kadonneen motivaation metsästystä

Nyt voisi ehkä jo sanoa, että meidän pari kuukautta kestänyt tokon treenitauko alkaa olla ohi. Edelleen on vähän vaikiaa lähteä treeneihin, mutta nykyään on jo treeneissä kuitenkin hyvä fiilis. Ajattelin että otettaisiin kuitenkin aika kevyesti vielä, eli kolmena päivänä treenit, ja paria eri juttua käytäisiin läpi ja vältetään turhia toistoja. Nuutin kanssa saa käydä useampaakin, se kun on meistä ainoa jolla ei mitään motivaatio-ongelmia ole.
Nuuttikin on siis saanut olla edelleen mukana treeneissä. Ei sen kanssa joka kerta treenata, mutta oon pikkuhiljaa lähtenyt senkin tokoliikkeitä hiomaan eteenpäin. Ollaan nyt sen kanssa otettu lähinnä jotain jäävien erottelua, merkin kiertoa, seuraamista, ruutua ja tunnaria. Kaukojen kanssa olen melkeen luovuttanut, ei Nuutille voi saada hyviä kaukoja. Se kun on tommonen ADHD-lapsi, ei se jaksa niin kauaa keskittyä. Ja kun itse tiedän ettei se ikinä edes voittajassa kisaa, niin ei mulla hirveästi ole sen kanssa hinkuakaan lähteä mitään Nuutille vaikeaa hiomaan. Pääasia että se saa paljon onnistumisia ja sillä on kivaa. Nuutin tämän päivän treenit tulivat videollekin, joten EVL-tunnaria ja -ruutua á la Nuutti:



Kepekin on päässyt töihin, vaikkei videolle päässytkään. Sen kanssa ollaan nyt keskitytty paljon kiertohyppyhärdelliin, ja se ollaankin saatu kivalle mallille. Erikseen ollaan otettu suuntia, ja erikseen sitten kiertoa, ja ollaanpa saatu koko liikekin onnistumaan. Enää tänään Kepe ei vilkaissutkaan kapulaa matkalla merkille, joten iso askel on otettu eteenpäin. Suuntien erottelu ei ollut Kertun kanssa vaikeaa, se melko nopeesti tajusi sen idean. Avohypyn meinaa välillä vielä kapulan kanssa kiertää, mutta umpihypystä tulee aina yli.

Merkitöntä ruutua ollaan myös otettu, ja pääasiassa ihan hyvin menee. Ajattelin opettaa sen merkittömälle merkille menon ihan eteenmenona, kun meillä ei kuitenkaan pk-lajeja niin harrasteta. Välillä Kerttu meinaa kääntyä mua kohti liian aikasin ilman käskyä, mutta pitää vaan tehdä eteenmenojakin pidemmällä matkalla.

Tunnaria ollaan otettu vähän erilaisilla muodostelmilla, ja meidän ikuista inhokkia (tai yhtä niistä) eli zetaa ollaan myös treenattu. Zeta alkaa sujumaan jo tosi hyvin ilman liikkurointia. Vielä kun saisi liikkuroinnin lisättyä tähän liikkeeseen ilman että se hajoaa, niin hyvä tulee. Ei se välttämättä tule ikinä olemaan kympin liike, mutta ainakaan enää se ei ahdistu siitä.

Seuraamista on myös hiottu naksun kanssa. Tässä on lähinnä pointtina kouluttaa ohjaajaa, että muistaisi pitää päänsä pystyssä eikä katsoisi kovin vahvasti koiraan.

Tämmösellä humputtelulla siis yritetään saada hommaa taas kivaksi. Kerttu alkaa olla jo sitä mieltä, että kivaa on, koska se ei suostu lähtemään kentältä kun vaihdan koiraa, pistää vaan maate kentälle eikä suostu tulemaan kutsustakaan. Hyvä tietenkin näin päin.

Mutta ehkä tämä taas tästä. Ei me olla vielä edes kepillä sohaistu niitä meidän oikeita ongelmia, mutta jos nyt hetken toko saisi olla vaan kivaa puuhailua yhdessä. Mietitään sitten taas niitä isoja kysymyksiä kun ollaan saatu homma taas pyörimään.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Agility - missä ollaan menossa

Tokoa treenataan edelleen aika laiskahkosti, niin ajattelinpa tehdä pitkästä aikaa aksapostauksen (koska aksahan oliki ihan kivaa). Agia treenaillaan kertaalleen viikossa molempien kanssa, omatoimitreeniä harrastetaan hirveän vähän.

Kerttu on tosi mukava ohjattava. Se irtoaa hyvin, sillä on vauhtia, ja se turha kaahotus on vähentynyt huomattavasti kun taas keskittyminen on lisääntynyt. Kerttu on tajunnut, että radalla voi tehdä muutakin kun vaan juosta, esim. mennä esteitä. Estehakuisuus alkaa siis olla sitä mitä pitääkin, eikä mun tarvii hirveesti varmistella että meneehän se varmasti. Kyllä se menee. Kepe on myös tosi kuuliainen, se kyllä tottelee ohjausta ja vetää vaikka liinat kiinni jos minä sitä siltä (vahingossa) pyydän. Kepit on hitusen hitaat, mutta eiköhän se vauhti sieltä tule kokemuksen myötä. Kerttu kuitenkin hakee tosi hyvin keppejä eri kulmista, ja kestää myös takaleikkuksen kepeille. Rengas on ehkä se, mikä tuottaa eniten ongelmia. Jos lähetän sen renkaalle niin, että olen itse koiran takana, ei renkaassakaan ole mitään ongelmaa, mutta jos olen koiran edessä renkaan toisella puolella, ei laukka-askeleet meinaa mitenkään sopia ja Kerttu tulee renkaan ali.

Suurimmat ongelmakohdat ovat kuitenkin kontaktit ja takaakierrot. Kontakteilla Keeps tarvii runsaasti apua, että malttaa pysähtyä ja takaakierrot on jostain syystä tosi vaikeita. Siis niin vaikeita, että Kerttu on pari kertaa tullut hypyn mielummin alitse mitä ylitse takaakierron jälkeen. Ja sitten jos mennään yli, niin rimat kolisee (muuten pysyy maksi-rimat aika hyvin ylhäällä). Lisäksi tietenkin takaakierron ohjaamisessa on omat vaikeutensa, kun koira on niin älyttömän nopea.





Nuutillakin menee agilityt hyvin. Vauhti on löytymässä, ja teknisestihän Nuu on ihan älyttömän pätevä. Irtoaminen ei kuitenkaan onnistu, vaan mielellään Nuu juoksisi tuossa mun jalan vieressä että saa henkistä tukea. Nuutin kanssa kuitenkin tietää, että aina kun radalla tulee virhe, se menee omaan piikkiin. Nuutti on tosi tarkka menijä, ja tekee niin kuin käsketään.

Kepit on Nuutilla ihan älyttömän hyvät. Se hakee oikean välin vaikka mistä kulmasta ja vaikka kuin lujasta vauhdista. Ongelma tulee vasta sitten jos itse en ehdi keppejen lähelle, koska sitten menee pasmat sekaisin kun pitää yksin olla. Rengas, mikä on ollut kauan Nuutille vaikea, on viime treeneissä sujunut ihan ongelmitta. Nuutillakin tuottaa kontaktit ongelmia, varsinkin kun ohjaaja ei malta niitä kunnolla opettaa.

Molempien kanssa siis treenit sujuu hyvin. Olen itse edelleen sitä mieltä, että Nuun kisat on kisattu, mutta Kerttu olisi tarkoitus saada vielä tälle vuodelle kisakentille. Tarkotus oli korkata kisaura rotumestiksissä, mutta työpäiväthän sillekin viikonlopulle osui, niin jää nyt korkkaamatta. Starttilahjakortit kuitenkin vanhenee tänä vuonna, joten ne pitäisi päästä käyttämään (tai myymään) pois.


Ollaanhan me tokoakin treenattu, vaikkakin tosi vähän. Tänään lähti taas uusi kausi nuorten tokoringissä pyörimään, joten ehkä me saadaan taas treenitkin käyntiin. Talvikausikin alkaa parin-kolmen viikon päästä, ja näillä näkymin Kerttu treenaa talven yli TVA-ryhmässä. Kertulle on myös laitettu hakemusta agilityyn ja rally-tokoon(!!), ja Nuutille agilityyn.

Kesälomakin tuli lusittua, ja töihin on palattu. Lomalla käytiin katsomassa Wäinöä, joka voi ihan yhtä hyvin mitä viimeksikin. Liikakiloista tuli noottia, mutta muuten on hyvinkin onnellinen ja hyvävointinen pappakoira. Kertusta se ei edelleenkään kamalasti tykkää, vaikka nythän Kerttu oli Wäinön mielestä huomattavasti normaalia mukavampi, koska sillä oli juoksut.









torstai 30. heinäkuuta 2015

Ai niin, olihan mulla blogikin

On näköjään vähän jäänyt kesän aikana vähiin blogin päivittäminen, mutta johtuu ehkä siitä ettei mitään ole tapahtunut koko kesänä. Alkukesän epäonnistuneiden tokokokeiden jälkeen jäätiin tokotauolle, ja edelleen hyvin laiskasti treenataan. Uusiin sääntöihin ollaan tutustuttu, ja ruutu on mennyt ihan kokonaisena, kiertohyppynoutohässäkkä on vielä osina.

Kaljurotta entistä kaljumpana. Juoksuja odotellessa.
Agissa ollaan oltu vähän aktiivisempia. Kerttua on pääasiassa tosi mukava ohjata. Se hakee hyvin esteet ja irtoaa vaikka kentän toiseen päähän. Takakierrot on sille vielä vaikeita, ja rimoja tippuu välillä (lähinnä takakierroissa tai jos alkaa hökeltämään kun kiekat nousee). Yksittäisissä esteissä ei pahemmin ongelmia ole, paitsi että kepeille takaleikkaus tuottaa vähän ongelmia esim. puomin jälkeen. Eiköhän tuokin ole treenattavissa oleva juttu kuitenkin. Tarkotus oli vähän, että oltaisiin kisaura korkattu rotumestiksissä, mutta iltavuoroa pukkaa niin ei onnistukaan. Kyllä se melkeen kisavalmis alkaa olla, eri asia toki että onko ohjaaja.

Nuuttikin on agilityssä hyörinyt, ja alkaa sillekin löytyä vauhtia. Se on myös kiva ohjattava, vaikka itse tykkäänkin näköjään enemmän maksi-koiran ohjaamisesta. Nuutillakikn itseluottamus kasvaa koko ajan, ja itsenäisestikin se pystyy menemään ja irtoamaan. Kisoja sen kanssa ei ole suunnitteilla, eiköhän Nuutin agikisat ole takanapäin, tässä on kuitenkin korjailtu 9 kuukautta edellisten kisojen aiheuttamia ongelmia.

Paimennuskisat jätettiin välistä tälle vuodelle. Mulla ei ole ollut aikaa treenata sitäkään lajia, joten päätin etten ala maksamaan kisamaksuja tällä treenimäärällä. Katsellaan sitten ensi kesänä uudelleen. Elättelen kuitenkin toiveita, että molemmille haettaisiin edes se PAIM-E.

Nuutin kanssa ollaan vähän harrasteltu vetolajeja. Sain ostettua sille uudet valjaat, ja niiden kanssa ollaan käyty pyörälenkkejä. Nuutin mielestä se on parasta maailmassa, kun saa juosta ihan täysillä. Kerttu varmaan tykkäisi myös, mutta epäilen että sen kanssa pyörälenkki saattaisi päättyä OYS:n päivystyspolille, joten sitä en ole uskaltanut vielä pyörän eteen valjastaa.

Wäinökin alkaa olla normaaleissa voinneissaan. Se oli Unon kuoleman jälkeen tosi kauan vaisuna eikä suostunut syömään, joten melkeen ehdin huolestua. Nykyään se on kuitenkin jo ihan oma iloinen itsensä, ruoka maistuu ja häntä heiluu.

Hyvin siis tapahtumaköyhä kesä on täällä ollut, ainakin koirarintamalla. Tällä hetkellä koirat viettää kesälomaa mun vanhempien luona, ja kuulemma kaikki kolme käyttäytyy kivasti. Kerttu ja Wäinökin mahtuu saman katon alle, vaikkei varsinkaan Wäinö kuulemma hirveästi Kertun seurasta nauti. Nykyään Wäinö ei kuitenkaan enää tärise, jos Kerttu on samassa huoneessa, joten ehkä nekin vielä toisiinsa tottuvat. Ensi viikolla vietän sitten itsekin lomaa, joten tarkotus olisi saada jotain touhuttuakin koirien kanssa. Maanantaina on ainakin nuorten koirien tokoringin pääsykokeet, joissa pyörin mukana. En tiedä vielä että olenko koiran kanssa vai ilman, riippuu siitä että onko koirat samassa kaupungissa mun kanssa. Kuulemma koirat meinaavat olla porukoilla ensi viikkoon asti, vaikka mielellään ottaisin ne kotiinkin jo. Torstaina ne reissuun lähtivät, eli viikon verran ollaan oltu eri osotteissa. Ikinä en ole Kertusta ollut erossa näin kauaa, ja onhan se vähän outo olo, vähän niin kuin varjo puuttuisi. Kepe on kuitenkin aina kotioloissa kaikessa mukana, kun taas Nuutti viihtyy paremmin omissa oloissaan.

Uusimmasta Aussie-uutisista löytyi näinkin nätti eläin