Wäinö 12 vuotta!

Taas juhlitaan Wäinön syntymäpäiviä, nyt tulee täyteen 12 vuotta. Hurjaa vauhtia kyllä vuodet vierivät. Wäinö on edelleen hyvissä voinneissa. Se jaksaa kymmenen kilometrin lenkit, häntä heiluttaa koiraa, se leikkii paljon leluilla ja se pitää nuorison kurissa. Erittäin iloinen ja pirteä pappa, jos sitä ei yskittäisi niin luulisin sitä kymmenen vuotta nuoremmaksi. Toki sillä on ikää jo sen verran, ettei ikinä tiedä milloin vointi romahtaa, mutta ainakin nyt Wäinö viettää onnellisia eläkepäiviä eikä tiedäkään että vanhemmiten vauhti normaalisti hidastuu. Muistiongelmia ei näytä olevan, valikoiva kuulo sillä on aina ollut, mutta rapisevan pussin se kuulee joten eiköhän ne korvatkin toimi. Silmät on vähän sumeat, mutta lääkärin mukaan ei niissä sinällään vikaa ole ja niillä pitäisi nähdäkin vielä. Jästipäisyys tuntuu vaan lisääntyvän iän myötä, ehkä osittain syystä että Wäinö saa tehdä melkeen mitä haluaa, ei sille enää oikein rajoja pidetä. Joulun aikaan jouduin sille sanomaan Hannun kohtelusta, kun Wäinö Hannun otti silmätikukseen, ja Wäinö sai jonkun kiukkupuuskan ja huusi niin, että Kirppukin huolestui. Ensin itsekin luulin että nyt Wäinöön sattuu, kun se siihen malliin kiljui, mutta ei siitä mitään kipukohtaa löytynyt ja heti kun muut koirat oli lukittu aidan taakse, alkoi taas Wäinön häntä heilua niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. On se semmoinen rakas pieni papparainen, toivottavasti vietetään vielä monia syntymäpäiviä.

Hannu puolestaan on yltänyt hurjaan yhdeksän kuukauden ikään. Nyt alkaa Hannun kanssa tuntua siltä, että alkaa yhteinen sävel löytymään. Edelleen se terävyydellään aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta muuten se on melkoinen mussukka. Ja treenikentillä on nyt tehnyt ihan hiljaa töitä. Tai siis ei ihan hiljaa, aina välillä pääsee pieni piippaus, mutta se ei nyt ole mitään verrattuna syksyyn. Musta tuntuu että se auttoi paljon tämän ääntelyn kanssa, kun luovuin nollatoleranssista ja lopetin reagoimisen epävarmuusääntelyyn. Ihan loogista toki, että kun Hannu on epävarma, se piippaa, minä reagoin, Hannun epävarmuus lisääntyy, ja sitä kautta sen ääntelykin lisääntyy. Nyt jos Hannu piippaa epävarmuuttaan, olen kuin en huomaisikaan. Muuhun ääntelyyn edelleen puutun, mutta sitä muutakin ääntelyä tulee nykyään aika vähän.

Ja nyt kun tämä ääntely ei niin tuota päänvaivaa, niin Hannu on kyllä huippu treenikaveri. Se tykkää tosi paljon tekemisestä, ja sinällään helppo se on myös motivoida kun lelusta se kiipeää vaikka puuhun ja namitkin kelpaa. Se ei ole samanlainen perfektionisti mitä Kerttu, mikä toisaalta on ehkä hyväkin juttu. Kerttu kun tuppaa ottamaan itseensä jos tekee virheen, niin ei haittaa vaikka Hannu suhtautuukin virheisiin vähän kevyemmin, ainakin nyt.

Hannulla on edelleen pöhinätaipumusta, kun on siunaantunut terävyyttä, puolustustahtoa ja toimintakykyä. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se huutaa vaikka hallia vahtiessa ihmiselle siihen sävyyn, että askelkin eteenpäin ja kuolema tulee, niin kuitenkin sitten kun se ihminen on kosketusetäisyydellä, niin Hannu vaan tahtoo pussailla ja halia ja vastaanottaa rapsutuksia. Outo tyyppi. Jospa se tuosta iän myötä tasoittuu. Muistan kun Kertun kanssa aikanaan painittiin saman jutun kanssa (paitsi että Kerttu ei halunnut halia ja pussailla), mutta iän myötähän Kepestä on tullut tosi kiltti ja tasainen tapaus.

Kertulle kuuluu myös hyvää. Ollaan senkin kanssa vähän treenailtu, mutta se meidän treenailu on ennemmin puuhailua. Tänään esim. otettiin vähän ruudun paikkaa alustalla, merkin kiertoa, seuraamista, tunnaria ja eteentuloa. Eteentulossa on nimittäin se ongelma, että se ennakoi sivulletulon. Yritän nyt siirtää loputkin noudot suoraa sivulle, mutta varalta pitää opettaa se siihenkin että edessä pitäisi malttaa olla vähän kauemmin mitä liikkurin käskyyn saakka.

Kerttu 5 vuotta ja muita kuulumisia

Tämä ajankulku on kyllä ihan käsittämätöntä. Muistan hyvin tarkasti sen, kun puhelimeen kilahti viesti, että nyt ne on syntyneet ja narttuja tuli kolme, joista yksi voisi muuttaa meille. Ja viikko sitten se narttu meni ja täytti jo viisi vuotta.

Paljon on viiden vuoden aikana opittu, myös kantapään kautta. Alkuun Kerttu oli tosi varautunut vieraita kohtaan, murisi ja pärisi ja vielä ensimmäisessä EVL-kokeessakin meinasi tuomarin syödä, mutta niin siitä vaan kasvoi älyttömän kiltti ja helppo ja herttainen koira. Nykyään kun hän heittäytyy epävarmaksi ihmisiä kohtaan, niin Kee reagoi mielistelyllä, eli yrittää hypätä vasten ja kerjätä rapsuja ja olla niin söpö, ettei kukaan häntä vaan söisi. Iso työ tähän on tehty, mutta nyt mulla on erittäin mutkaton, helppo ja luotettava koira arjessa. Onhan Kertulla omat vinkeensä (esim. resurssien puolustus, lapsien ja narttujen kanssa toimeentulemattomuus) mutta niihin on niin tottunut, että ne eivät tuota mitään ongelmaa arkeen, koska ne tilanteet on helppo ennakoida. Eikä se niitä lapsia enää aktiivisesti yritä tappaa, niin kauan kun lapsi ei Kerttuun kiinnitä huomiota, niin se saa Kertunkin puolesta elää, vaikka ihan Kertun lähelläkin. En ehkä kuitenkaan sitä mihinkään lastentarhaan veisi...

On Kertussa huonotkin puolensa. Kerttu on tosi pehmeä, se paineistuu herkästi ja sen toimintakyky ei riitä. Arjessahan nämä ei niinkään vaikuta, mutta harrastuskentillä vaikuttaa. Tällä hetkellä painitaan Kertun paikkaistumisen kanssa, koska treenikaveri komensi jokunen viikko sitten omaa koiraansa Kerttu veti siitä herneen nenäänsä ja meni epävarmaksi, kun Kepehän oli sitä mieltä että hän teki ihan oikeen ja silti komennetaan. Jää nyt sitten se joulukuunkin koe väliin, kun en sitä kehtaa kisakehään paineistumaan viedä... Musta tuntuu että tämä mun pitkä sairausloma ei ole tehnyt Kertulle hyvää. Ollaan oltu keväästä asti joka päivä yhdessä, ja Kerttu ei enää seiso ollenkaan omalla neljällä tassullaan vaan nojaa liikaa minuun ja vaatii tosi paljon tukea. Yritän päivittäin jättää koiria yksin edes hetkeksi, mutta kyllä musta vähän tuntuu että Kertusta on tullut ihan mamman tyttö tämän vuoden aikana. Miinuspuolistaan huolimatta Kerttu on joka tapauksessa maailman paras Kerttu, ja hirveän tärkeä mulle. En sitä pois vaihtaisi vaikka minkälaisen kisatykin saisin tilalle.

Mutta on tässä blogihiljaisuuden aikana tapahtunut vähän muutakin. Syntymäpäiviään on viettänyt myös Nuutti, jolle tuli pari viikkoa sitten täyteen hurjat 8 vuotta. Veteraani-iässä siis hänkin.

Wäinö on käynyt lääkärillä sydänkontrollissa. Sivuääni vahvistunut, vuosi sitten oli 3/6 ja nyt 4/6, mutta muuten erittäin pirteä ja hyväkuntoinen. Keuhkoissa ollut samentumakin oli kadonnut uusissa kuvissa, joten nyt sen keuhkosyövänkin saa sulkea oikeasti pois eikä tarvii enää stressata. Yskä johtuu trakean kollapsista, ja siihen Wäinö sai lääkettäkin, jonka nimeä en nyt muista. Nestettä ei kerry, lihaskunto hyvä ja painokin on pudonnut normaalin tasolle, joten hyvin menee. Hampaat pitäisi vielä putsata, joten sitä sitten jännitetään seuraavaksi.

Siskon 13-vuotias Papi-sheltti kävi myös sydänultrassa, ja sekin oli oikeen hyväkuntoinen seniori.

Hannulle tuli ikää 8 kuukautta. Murkkuilu alkaa tasoittumaan, vaikka kyllä tuo edelleen osaa hankalaksi heittäytyä halutessaan. Nyt se on kuitenkin suurimman osan ajasta älyttömän herttainen pikkupoika. Tosi helppo se on ainakin käsitellä, leikkasin tänään sen kynnet ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen (liikutaan sen verran että ne on tähän asti kulunut), eikä tuo ukko sanonut yhtään vastaan.

Muutenkin arki alkaa olla helpompaa. Vähän se vielä pähähtelee, mutta musta tuntuu että sille on tehnyt hyvää että treenikaveritkin sitä komentaa. Välillä Hannu on maailman sosiaalisin pikkutyyppi joka pyrkii jokaiseen syliin ja yrittää pussata kaikkia lähialueen ihmisiä, välillä se taas pöhisee tukka pystyssä. Pöhinät kuitenkin tuntuu koko ajan vähenevän (siis silloin kun ei tarvii vahtia/puolustaa), eli taitaa saada murkkuilun piikkiin laittaa ne. Ja jos erikseen ulkoilutan Hannun ja Kertun, niin kumpikin on niin hienosti käyttäytyvää koiraa kun vaan osaavat. Ne on vähän sellainen "joukossa tyhmyys tiivistyy" -parivaljakko, eli kun toinen vähän höristää korvaansa niin toinen alkaa jo huutamaan, ja kumpikaan ei tiedä että mihin tässä reagoidaan.

Hannu on kova puolustamaan ja vahtimaan, mutta mun mielestä on tosi jännä ettei se kotona vahdi juurikaan, rappukäytävän ääniin ei edes reagoi. Hallilla taas on ihan täysillä vahtimassa, ja esim. siskon luona pöhisee kaikelle mitä rapusta kuuluu. Jännä tyyppi. Ilmeisesti se on sitä mieltä, että riittää kun Kerttu vahtii kotona.

Harrastuskentällä edelleen painitaan ääntelyn kanssa. Se ei rallyssä ääntele, mutta tokossa sitten taas piippaa. Musta tuntuu että kun rallyssä se saa kulkea hihnassa, enkä edes pyydä sitä seuraamaan, niin sillä ei vire ole korkea eikä sen tarvii ollakaan. Rallyssä tehdään nyt puolikasta rataa, kaikki alokasluokan kyltit menee ihan kivasti. Tokossa treenataan ylempien luokkien juttuja. Harjoitellaan ohjattua noutoa, ruutuja, kaukoja ja kiertoja ja tunnareita sun muita. Liikkeestä jäävät se erottelee kohtuudella, seisominen on vaikein ja istuminen helpoin. Nouto on mennyt eteenpäin! Se noutaa, muttei osaa palauttaa, eikä kapulan pitotreenit tunnu menevän eteenpäin. Seuraamisessa sillä pitäisi tosi hyvin paikka, mutta ääntää melkeen heti lähdössä. Kaukojumppa menee ihan kivasti. Jos me tuo ääntely saataisiin kuriin niin hirveän hyvä siitä tulee. Ollaan yritetty nyt patoamista, mutta jos tuntuu ettei auta niin pitää lähteä laskemaan virettä. En haluaisi Hannusta mitään matkalaukkua, kun sillä tuntuu olevan moottoria vaikka muille jakaa, mutta ei se voi äännelläkään jos se tokokoiraksi aikoo tulla.

Kerttu on käynyt parissa koulutuksessa tässä kuukauden aikana. Ensin rally-tokoa, sitten hyppytekniikkaa. Rallyssä ei oikeen saatu sitä ongelmaa esille, kun se ongelmahan on vireessä, Kerttu teki oikeen hienosti ja kouluttaja vaan kehui kun on niin teknisesti taitava koira. Ollaan Kertun kanssa nyt pyritty parantamaan ylipäänsä oikealla tekemistä, ja peruutuksia edessä ja oikealla. Vasemmalla peruuttaminen on kohtuu helppoa Kepelle, koska vasemmalla peruutetaan tokossakin.

Hyppytekniikkakoulutuksessa saatiin paljon vinkkejä tulevaisuuden treeneihin. Kertun ongelmana on se, että se hyppää pää pystyssä, ja sen takia ei juurikaan jousta laskeutuessaan. Tätä menoahan se on toki rikki koko koira, joten tuohon tekniikkaan pitäisi alkaa puuttumaan. Kerttuhan on ollut muutenkin aksasta tauolla selän takia, mutta pitäisi kyllä alkaa hyppytekniikkaa treenailemaan. En vaan tiedä millä ajalla (sanoo pitkäaikaissairauslomalainen).